12.12.2011

Jouluntoivotuksia puheenjohtajalta

Moikka yrittäjänaiset,

Kävimme lahjoittamassa osan Tapani Kiminkisen illan tuotosta nokialaisten yksinhuoltajaperheiden iloksi. Hankimme 15 kpl 30 eur lahjakortteja Herkkusuuhun. Lisäksi suurkiitos Mia Välimäelle, joka lahjoitti monta säkkiä leluja lahjoitettavaksi yksinhuoltajaperheiden lapsille. 
Sosiaalitoimi hoitaa lahjoitukset eteenpäin nokialaisiin perheisiin.

Mukavaa joulunaikaa kaikille!
 
Alla on kutsu tammikuun tilaisuuteen Villa Silvaan, muistakaahan ilmoittautua mukaan.

T: Kristiina
 

Hyvä Nokian Yrittäjänaisten jäsen,

Riedeck Oy on kansainvälinen vuodetarvikkeiden valmistaja. Yritys on aloittanut toimintansa Itävallassa jo 1920-luvulla ja on toiminut Suomessa vuodesta 2003 lähtien. Valmistamme tuotteemme mittatilaustyönä puhtaasta luonnonvillasta. Materiaalina villa on ekologinen, kestävä ja hygieeninen. Sen on todettu helpottavan mm. erilaisia kiputiloja lämmön tunteena, rauhoittavana sekä ääreisverenkiertoa vilkastuttavana tekijänä. Järjestämme ympäri Suomen maksuttomia ja velvoitteettomia tilaisuuksia joissa kerromme luonnonvillan terveysvaikutuksista sekä sen merkityksestä hyvään uneen. Nyt haluamme tarjota tämän mahdollisuuden myös Teille.

Toivotamme Teidät sydämellisesti tervetulleeksi viettämään viihtyisää iltaa Riedeck Oy:n kanssa ja tarjoamme tilaisuudessamme päivällisen.


Tiistaina 17.1.2012  klo 18.00

Villa Silva
Penttilänkatu 1, 37100 Nokia

Ruokatarjoilun vuoksi olkaa hyvä ja ilmoittautukaa puheenjohtaja Kristiina Soini-Koivulalle tiistaihin 10.1.2012 mennessä. Tällöin olisi hyvä tietää myös mahdolliset erikoisruokavaliot. Ilmoittautuminen joko sähköpostitse osoitteeseen kristiina.soini-koivula(at)luukku.com  tai puhelimitse numeroon 040 730 3206.

Vierailuanne odottaen,      

Riedeck Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti