28.1.2013

Kansalaisaloite vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta!

Nyt se on totta!

Kansalaisaloitteemme vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta näki päivänvalon hetki sitten. Pidetään yhdessä huoli, että keräämme 50 000 nimeä puolessa vuodessa.

 Käy siis allekirjoittamassa aloite alla olevassa osoitteessa pankkitunnistein, tilaa meiltä (anne.hedemaki@yrittajanaiset.fi) virallisia keräyslomakkeita liikkeeseesi, parturi-kampaamoosi ym., järjestä tilaisuuksia toreilla ja turuilla, pistä viralliset keräyslomakkeet kiertoon omissa ja naapurien tilaisuuksissa ja kerää nimiä kaikkialla. Me ryntäämme tiistaina Kolmen sepän patsaalle tempausta avaamaan, joten tervetuloa sinnekin! On kerta kaikkiaan aika siirtää Suomi 2000-luvulle ja pitää yhdessä huoli, että tytöillämmekin on töitä!

Kansalaisaloite vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi

Vanhemmuuden kustannukset ovat valtava rasite naisia työllistäville aloille. Yksi vauva maksaa äidin työnantajalle noin 12 000 euroa. Tämä on iso tulppa nuorten naisten työllistymiselle ja valtava rasite naisvaltaisille aloille ja pienyrittäjille henkilökunnan palkkaamisessa.
Kolme keskeisintä kuluerää ovat raskaudenaikaiset sairauspoissaolot, äitiyslomalla kertyvät lomarahat sekä sairaan lapsen hoitokulut. Siksi
a)                  on aika siirtää vauvoista aiheutuvat vanhemmuuden kulut kaikkien yhteisesti maksettaviksi, sillä vauvat eivät aiheudu yrityksen toiminnasta
b)                  on aika taata nuorille naisille ja miehille yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä ilman, että työnantajan pitää pelätä naisen palkkaamisen merkitsevän vauvalaskua
Ongelman ratkaisulla on polttava kiire, sillä Eläketurvakeskuksen mukaan seuraavan 10 vuoden aikana eläkkeelle lähtee peräti 670 000 henkilöä, mikä kääntää Suomen huoltosuhteen selvästi kilpailijamaita heikommaksi. 
Nykyjärjestelmän vuoksi naisten yritykset eivät liioin kasva, kansainvälisty eivätkä työllistä. Nyt käytössä olevan järjestelmän vuoksi nuoret naiset syrjäytyvät pätkätöihin, vaikka naiset suorittavat jo nyt suurimman osan kaikista akateemisista loppututkinnoista.
Ruotsissa asia on ratkaistu jo vuosia sitten tasaamalla vanhemmuuden kulut verovaroin. Nyt meidän on aika saada vanhemmuuden kulut maksettaviksi samalla tavoin kuin rahoitamme päivähoidon, koulutuksen, tiet ja kirjastot, sillä vauvat ovat yhteinen tulevaisuuden turvamme.
OM 16/52/2013

Käy siis heti allekirjoittamassa aloite pankkitunnuksin: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/71


Seurakunnan aamukahvit yrittäjille Kahvila Kulmakivessä

Hei,

Seurakunta tarjoaa meille kerran kuussa aamukahvit kahvila Kulmakivessä klo 8.00 - 9.00.

Paikalla on yleensä luennoitsija ja lopuksi on vapaata keskustelua.

Päivät:

30.1.2013
27.2.2013
27.3.2013
24.4.2013

Tervetuloa muiden yrittäjien joukkoon vaikka kertomaan työhuolistasi, kuuntelijoita saat varmasti!

21.1.2013

Meksikolainen ilta

Vietämme tiistaina 12.helmikuuta meksikolaista iltaa klo 18.30 alkaen. 


Ohjelmassa on 2 tunnin luento meksikolaisesta ruokakulttuurista musiikin kera
sekä meksikolainen kevyt iltapala:

Ensalada de nopales (kaktussalaatti)
Tostaditas de guacamole y frijoles (avokado- ja paputahnamaissilastut)
Limonad (limettimehu)

Iltapala on gluteeniton ja vähälaktoosinen
Illan hinta on 10 €/hlö

Ilmoittaudu Kristiinalle perjantaina 25.1. mennessä (puh. 040-7303206 tai
kristiina.soini-koivula@luukku.com)

Tervetuloa viettämään viihtyisää iltaa yhdistyksen jäsenten kesken!

Illan pitopaikka ilmoitetaan ilmoittautuneiden määrän selvittyä.

Terveisin

Talla